sunnuntai 21. elokuuta 2016

Luonnonkosmetiikan puolesta



Olen ollut jo pitkään kiinnostunut luonnonkosmetiikasta ja siirtymävaihe luonnonkosmetiikan puolelle on kokoajan käynnissä, purkki purkilta olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan hiljakseen sitä mukaa kun vanhat synteettiset ihonhoitotuotteet ovat loppuneet.
 Suurin syy siirtymääni on halu pitää itsestäni huolta puhtaasti ja kohdella ihoani rakkaudella. 
Se, mitä ja miten terveellisesti syön, vaikuttaa ihooni ja hyvinvointiini -sama juttu on myös sillä mitä ihooni imeytän. Mitään sen suurempia tieteellisiä perusteita omalle siirtymälleni en tarvitse, enkä ole mitenkään suurieleisesti asialle vihkiytynyt. Tämä on nyt vain alkanut tuntua luontaiselta ja hyvältä ratkaisulta tässä kohti elämääni, neljänkympin kolkutellessa. Suurin osa ihonhoitotuotteistani on jo luonnonkosmetikkaa. Selkeästi koen, että voin paljon paremmin, kun pyrin syömään terveellisesti ja käyttämään mahdollisimman paljon luonnollisia kosmetiikkatuotteita.
-Olisipa joku ohjannut minut luonnonkosmetiikan puolelle jo aiemmin!

Luonnonkosmetiikasta kiinnostuneita ensikertalaisia suosittelisin aloittamaan testailut Mádaran tuotteista, joilla aloitin itsekin, ja jotka ovat yksiä lemppareistani.

Tasapainottava Kasvovesi, Mádara

Puhdistusmaito, Mádara

Kasvosaippua Koivu & Levä, Mádara

Ultra Purifying Detox Mask, Mádara

Kosteuttava nokkossuihke, Mádara

Kauneusrutiineihini kuuluu kuuluu huolellinen kasvojen puhdistus, sillä puhdas iho on kauneudenhoidon lähtökohta. Kauraa ja lehmuksen kukkia sisältävä kermainen ja rauhoittava puhdistusmaito puhdistaa hellästi mutta tehokkaasti ja poistaa meikin. Mádara painottaa myös kasvoveden tärkeyttä – se palauttaa ihon pHn optimaaliselle tasolle putsarin jälkeen, jolloin myös hoitotuotteet, seerumit ja voiteet imeytyvät paremmin ja niistä saa oikeasti hoitavuuden irti.
Kerran viikossa teen ihonkuorinnan ja kaksi kertaa viikossa teen erilaisia naamioita.
 Syväpuhdistava Detox-kasvonaamion vaikutukset ovat moninaiset; se puhdistaa, kirkastaa, supistaa ihohuokosia, virkistää ja kosteuttaa. Akneen taipuvaiselle iholle sen kerrotaan olevan ihan must-tuote. Kasvosaippuaa käytän silloin tällöin, päivittäiseen käyttöön totesin sen olevan kuitenkin liian tuju. Nokkosvesi on huipputuote suihkittavaksi kasvoille ja vartalolle, aina kun kaipaan nopeaa freesausta. Sitä ovat monet äidit myös ostaneet “ensimmäiseksi ihonhoitotuotteeksi” tyttärilleen. Nokkosvettä voi käyttää myös kevyiden takkujen selvittelyyn ja päänahan hoitoon erilaisiin kuivuuksiin ja kutinoihin, sitä voi suihkutta iholle kylvyn jälkeen ja kuumana kesäpäivänä kosteuttamaan ja virkistämään herkkääkin ihoa. Nokkosvesi toimii aikuisella myös kasvovetenä tasapainottavan ominaisuutensa vuoksi.

Onko Mádara sinulle tuttu merkki, ja oletko tutustunut jo luonnonkosmetiikkaan?
/ Tuotteet saatu pr-näkyvyyttä vastaan /

8 kommenttia:

  1. Eipä ole tuttu juttu.
    Tutustunut en ole muuten kuin joidenkin blogien kautta lueskellut.
    Hyvää keskiviikkoa sulle.

    VastaaPoista
  2. Minä olen ihastunut Laveran kasvojenhoitotuotteisiin, suosittelen tutustumaan myös niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laveran silmänympärysvoiteeseen olen tutustunut ja tykännyt ihan älyttömästi! Tein siitä blogipostauksenkin muistaakseni keväällä. Ihan huippu tuote sekin! :)

      Poista
  3. On tuttu ja tykkään merkistä kovasti. ^__^ Toi Nokkossuihke on aivan ihana, yksi lemppareitani Madaralta.

    Nyt meidän blogissa olisi siitä sopivasti arvonta (+mini Nokkosvoide) ja pari muutakin erilaista settiä: http://yhdessakasvokkain.blogspot.fi/2016/08/blogin-synttariarvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä, heti klikkasin lukijaksi itseni. Tosi hyvä blogi teillä :)

      Poista
  4. Mä olen niin surkea kokeilemaan uusia juttuja, että ihan hävettää..
    Toisaalta iho on vähän sellainen, ettei viitsisi hankkia isoja purkkeja ja huomata ettei jokin sovikaan minulle :/ Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja joskus sain testiin supermoodin yövoiteen, jota parempaa en ole vielä löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kokeilla uusia, mutta tykkään käyttää myös iki-aikaisia lemppareitani, niitä jotka on jo hyväksi havaittuja. Supermoodin yövoide oli myös itsellänikin, aivan ihana sekin ja tuoksu...ihan paras ikinä!

      Poista