keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Mitä lahjaksi 4-vuotiaalle?


Play Mais ja muita lahjavinkkejä






Palataan hetkeksi vielä synttäritunnelmiin, ja keskitytään nyt lahjoihin.

Meidän neljävuotiaamme tykkää askartelusta, leipomisesta ja muusta puuhailusta. Askartelutarvikkeet, muovailuvahat sekä luovuutta ja mielikuvitusta aktivoivat tuotteet ovat tyttärelle mieluisia lahjoja. Luin ensimmäisen kerran PlayMaisista toisen blogin kautta, ja koska emme olleet niitä aiemmin kokeilleetkaan, niin toki asia piti heti korjata ja tilata laatikollinen PlayMaiseja.
Tyttären synttäripaketista löytyi siis PlayMais - World - Princess.

 "PlayMais on luonnollinen ja monipuolinen luomismateriaali lapsille, joka on 100% biohajoava ja siten ympäristöä rasittamaton. Se on valmistettu maissijauhosta, vedestä ja elintarvikeväristä.  PlayMais:ia voidaan uudelleenmuovata, puristaa, leikata ja periaatteessa muovata mihin muotoon tahansa. Kostuttamalla pinnan hellävaraisesti palaset tarttuvat toisiinsa, ja moniin erinäisiin pintoihin: paperiin, pahviin, maalauksiin, lasiin, jopa kukkaruukkuihin."

 PlayMaisista tuli heti ihan hitti meillä ja ehdottomasti suosittelen sitä kokeilemaan, mikäli teilläkin tykätään taiteilla ja tehdä luovia juttuja lasten kanssa. Pinterestistä kannattaa kurkata ideoita, varsinkin isommat lapset voivat ottaa sieltä vinkkejä. Tässä esimerkkinä Pinterestistä bongattuja ideoita: https://fi.pinterest.com/muttimamma/kids-crafts-playmais/

Tässä on vähän listattuna meidän neljävuotiaan muitakin lahjatoiveita. Näistä osa laitettiin synttäripakettiin ja osan ilmoitin sukulaisille, kummeille ja niille ystäville, jotka halusivat lahjavinkkejä. 



Frozen Elsa - puku 3-4v. löytyi myös tyttären synttäripaketista, ja se saikin olla koko juhlapäivän hänen yllään. Frozen Elsa mekko on yksinkertaisesti kaunein mekko joka tyttäreltä löytyy, mikäli häneltä kysytään! Prinsessavaihe meneillään, jep!

Disney Frozen - Potkulauta on ollut tämän kesän coolein menopeli. Potkuttelu pysyy 4-vuotiaallakin hallinnassa ja kevyt potkari on helppo ja kätevä kuljettaa mukana, sillä sen saa kasaankin. Erittäin mieluinen lahja tämäkin!

My Little Ponyt, Ty-pehmolelut, askartelutarvikkeet, aktiviteetti- ja ulkolelut, kesävaatteet ja prinsessapyyhe olivat myös tyttären suosikkilahjoja.

Toivottavasti tästä postauksesta on jotain apua 4-vuotiaan lahjavinkkejä kaipaaville!

P.s. PlayMais, Frozen Elsa - puku ja Disney Frozen Potkulauta tilattu Coolshopista.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Herbina -juhannusarvonta








Miltä kuulostaisi pieni hemmotteluhetki itsellesi kotimaisen Herbinan uusilla Mango Spa-tuotteilla?
No hyvältähän se kuulostaa ja yhdelle kommentin jättäneistä se on ihan pian mahdollista, kun arvon blogissani yhden onnekkaan kesäkuun lopussa, eli 30.6.

Sain jokin aika sitten Herbinalta uutuuksia testattavakseni, ja toisen samanlaisen setin arvottavakseni blogissani. MangoSpa kauneusöljyn olen jo ottanut käyttöön ja pidän siitä kovasti.
E-vitamiini, kasviöljyt ja mangouute tekevät ihosta pehmeän ja öljy soveltuu hyvin kasvojen, hiusten ja vartalonhoitoon. Kauneusöljyä voi käyttää sellaisenaan tai sekoitettuna esimerkiksi
Mango Spa -vartaloemulsioon tai hajusteettomaan kosteusvoiteeseen. MangoSpa Kauneusöljy imeytyy ihoon nopeasti ja tuoksuu herkulliselle mangolle.

Osallistu arvontaan jättämällä kommentti blogiini tai Prinsessajuttu Fb-sivulle 30.6 klo 12 mennessä.
EDIT: Arvonta on päättynyt!

Arvon kaikkien kommentin jättäneiden kesken setin, joka pitää sisällään
ihanat uudet Mango Spa-tuotteet, Aqua Spa Raikastava vartaloemulsion
2 kpl Body Mist vartalotuoksuja: Paradise Passion ja Blue Lagoon.

Ihanaa juhannusta ja Onnea arvontaan!

/ Yhteistyössä Herbina / 



maanantai 20. kesäkuuta 2016

4v. Prinsessajuhlat Juhlaprinsessan kanssa


Viikonloppuna meillä vietettiin aivan ihania ja ikimuistoisia tyttären 4v.prinsessajuhlia, joissa oli mukana myös aivan superihana ja upea Juhlaprinsessakin, Lumikuningatar Elsa!
Kameran muistikortti oli pullollaan ihania kuvia ja tunnelmia juhlista, joten pidemmittä puheitta, katsotaan heti aluksi vähän fiilis- ja kattauskuvia.






























Olen nauttinut näistä synttäreistä ja niiden järjestämisestä aivan erityisen paljon. 
Se tunne, kun näkee vilpittömän ilon ja riemun lasten kasvoilla ja olemuksessa, kuulee riemunkiljahdukset ja saa kiitosta myös aikuisilta juhlijoilta... Olen erityisen onnellinen juuri nyt. Nämä olivat synttärit, joita fiilistellään vielä pitkään. Suurin kiitos onnistuneista juhlista kuuluu ihanalle Juhlaprinsessalle, joka oli aivan mielettömän hyvä, niin huikea että olen oikeasti melkein sanaton. On lähestulkoon mahdotonta yrittää pukea sanoiksi jotain sellaista, jonka voi vain kokea.

Mikä Juhlaprinsessa?

"Juhlaprinsessa tuo taian kotiisi. 
Juhlaprinsessa toimii Tampereella lastenjuhlien viihdyttäjänä tarkoituksenaan herättää
sadun taika toteen ja luoda lapsellesi kokemus, jota hän muistelee vielä pitkään! Juhlien ohjelma suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan toiveet, prinsessavierailun pituus sekä juhlijoiden ikä ja määrä huomioon ottaen."

Kahdeksan pientä tyttöä olivat niin onnellisia, että itsekin liikutuin lähes kyyneliin saakka.
Juhlaprinsessan 1,5tunnin mittainen vierailu oli tietysti yllätys lapsille, vanhemmille olin toki asiasta vihjaillut etukäteen mutta lapsille se tuli täytenä yllätyksenä. Uskotte varmaan, että he olivat aivan tyrmistyneitä, kun ovikello soi ja ovella seisoi Lumikuningatar Elsa. Juuri tuo hahmo, joka on luultavasti jokaisen pikkutytön ihailun kohde nro1. Lumikuningatar hallitsi tilanteen aivan huikean hyvin, otti tilan ja yleisönsä hyvin haltuun ja täytyy sanoa että kyllä me aikuisetkin jäimme häntä seuraamaan, niin ihana ja valovoimainen hän oli. Tytöt kysyivät paljon kysymyksiä häneltä ja vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä. Jokainen tytöistä sai oman kasvomaalauksensa, ja yllättäen jokainen heistä halusi samanlaisen; 
Lumikuningatar Elsan oman kuvan, mitäpäs muutakaan :)
Lisäksi Elsa tanssitti ja laulatti tyttöjä, arvatkaa vaan kuinka ihania he olivat!
Onnekseni tajusin sentään taltioida esityksen puhelimeeni videotallenteena, huh, voidaan siis fiilistellä vielä pitkään!

Juhlaprinsessa toimii siis Tampereen alueella, kurkkaa lisää infoa täältä.
  Lisäksi löydät Juhlaprinsessan myös Facebookista ja Instagramista.

Ystäväni, ihana ripaus tunnelmaa -blogin Heidi teki barbiekakun juhliimme. Heidiin voi aina luottaa, hän tekee kauniita ja erittäin herkullisia täytekakkuja. Tänäkin vuonna kakku oli täydellinen
Heidiltä sain myös osan valokuvista, kiitos niistäkin!







Kertakäyttöastiat halusin juhliin, jottei kaikki aika mene keittiössä häärätessä. 
Haluan aina ennen juhlia tehdä koristeluja ja askarteluja itse, ja tänä vuonna tein niitä Teippitarhan teipeistä. Paperipilleihin taittelin koristeiksi pienet viirit, samoin kuin coctaitikkuihin. Seinää koristi myös viirinauha, johon käytin pinkkiä ja lilaa MT CASA teippitapettia (5cm leveys).
Kiitos vielä ihanille vieraillemme ja yhteistyökumppaneille

Yhteistyössä:
Juhlaprinsessa, vierailusta saatu alennus

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Virkattuja kukkia ja tropiikintuoksuja -Born to Bio


Kesään kuuluu ehdottomasti ihanat tuoksut kuten monoi, vanilja, kookos ja ruusu...
Esittelen tässä muutaman ihanan luonnonkosmetiikkatuotteen Ranskalaiselta Born to Bio -merkiltä, jotka sain aiemmin keväällä testiin Nordic Heath Systemsiltä.




Born to Bio Monoi-kuivaoljy

Lempparini! Todella hyvä ja erityisen ihana tuote!
Suihkepullossa oleva Born to Bio Monoi-kuivaöljyä voidaan käyttää esimerkiksi kylpyöljynä, hiustenhoitoöljynä tai suihkun jälkeen vartalovoiteen sijaan. Itse käytän tätä lähes päivittäin suihkun jälkeen ja erityisesti juuri näin kesäisin sen huumaavan tuoksunsa vuoksi. Monoi on omasta mielestäni ehdottomasti kesäinen tuoksu, ja tämä kuivaöljy on täydellinen esimerkiksi rantsupäivän jälkeen. Öljy kuivuu iholle suhteellisen nopeasti, eikä jätä ihoa tahmeaksi. Monoi-öljyä sanotaan "Tahitin naisten kauneuden salaisuudeksi" ja se valmistetaan perinteisesti uuttamalla gardenian kukkia kookosöljyssä. Tämä huipputuote näyttäisi olevan parhaillaan myös alennuksessa, joten kannattaa hyödyntää tarjous!


Born to Bio suihkugeeli Wild Rose
Villiruusuntuoksuinen luonnonkosmetiikan suihkugeeli, jossa ihana "ruusumainen " tuoksu, joka ei kuitenkaan ole liian voimakas.

Born to Bio suihkugeeli vanilla-coconut
Aisteja hemmotteleva tuoksu, josta tulee ehdottomasti mieleen ulkomaan matkat...

300 ml:n kokoiset suihkugeelit ovat luonnonkosmetiikkaa ja noudattavat EcoCert-sertifikaatin määräyksiä, eivätkä sisällä sertifikaatin kieltämiä ainesosia. Puhdistavat ihon luonnollisen hellävaraisesti, mutta myös tehokkaasti.


Virkatut kukat, ohje täällä.


Muistathan! Ihosi voi hyvin, kun hoidat sitä hyvistä raaka-aineista valmistetuilla tuotteilla.

"Born to Bio –syntyi Ranskassa Auvergnesin tulivuorien sydämessä Planete Bleu-konsernin laboratoriossa. Se syntyi ylistämään luonnonkosmetiikan upeutta ja antamaan käyttäjälleen kokonaisvaltaisen kokemuksen, jossa yhdistyvät luonnonmukaiset raaka-aineet ja mieltä sekä silmää piristävät iloisen värikkäät pakkaukset."