torstai 5. toukokuuta 2016

Virolaista luonnonkosmetiikkaa -Nurme suosikkini


Nordic Health Systems lähetti testattavakseni jokin aika sitten kivan setin luonnonkosmetiikkaa Virolaiselta Nurmelta, jonka tuotteita en ollut vielä kokeillut. Olen testaillut saamiani tuotteita innolla ja muutamat tuotteista ovat olleet niin hyviä, että ajattelin vinkata niistä teillekin:


SEA MINERAL SCRUB -MERIMINERAALIKUORINTA
Syväpuhdistava piparmintun tuoksuinen kuorinta-aine poistaa kuolleet ihosolut ja tekee ihosta nuoren ja raikkaan tuntuisen. Verenkierto selkeästi parani kuorinnan jälkeen ja tykkään siitä pehmeydestä ja fiiliksestä, joka iholle kuorinnan jälkeen jää.

COCONUT BUTTER FOR HAIR AND BODY Hiuksille ja vartalolle.
Kookosvoin kerrotaan olevan luonnostaan täynnä antioksidantteja, mikä auttaa ehkäisemään ryppyjä ja parantamaan ihon elastisuutta. Iholla todella kosteuttava ja silkkisen tuntuinen.
Hiuspohjaan hierottuna edistää hiusten kasvua? Totta tai tarua -se on vielä testaamatta.


 ROSE FACIAL TONER on taivaallisen ihana kukkaisvesistä tehty kasvovesi, jolla on myös monta muutakin käyttötarkoitusta. Kasvojen puhdistuksen lisäksi sitä voi käyttää mm.hiuksille, vartalosuihkeena ja virkistävänä kasvosuihkeena. Tämä ihana ruusun tuoksuinen kasvovesi on aivan ehdoton kesällä, -tiedättehän tunteen, kun kuumana kesäpäivänä kaipaa virkistystä iholle ja kasvoille? Ison plussan annan vielä myös tuotteen sumuttimesta; kerrankin sumutin, josta tulee todella hienojakoinen sumu.
Tulevan kesän kasvosuihke nro.1.


Voimakkaasti vaahtoava kookossaippua
ja erityisesti saunaan sopiva koivunlehtisaippua.



 ULTRA MOISTURIZING SHEA BODY OIL, tehokosteuttava sheavartaloöljy -tätä tuotetta ihoni rakastaa! Tuote sopii päivittäiseen käyttöön ja olen levittänyt sen iholle välittömästi suihkun jälkeen, näin se imeytyy parhaiten. Sisältää runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja, jotka ravitsevat ihoa ja hidastavat ihon ikääntymistä. Tuotteen kerrotaan myös hoitavan raskausarpia ja ehkäisevän niiden muodostumista.


Minun suosikkini Nurmelta ovat seuraavat kolme tuotetta:
NURME Sea Mineral Scrub -Merimineraalikuorinta
NURME Rose Facial Toner -Ruusukasvovesi ja
NURME Ultra Moisturizing Shea Body Oil -Sheavartaloöljy

Nurme
"Niityllä ("nurm" viroksi) on erityinen paikka sydämessäni. Se on taianomainen maa lapsuudestani. Se on paikka, joka on aina tuonut minulle iloa, ollut täynnä yllätyksiä ja tarjonnut lohtua tarvittaessa. Joka vuosi niitty oli täynnä kukkia ja joka vuosi kukat olivat hieman erilaisia. Vielä nykyäänkin niitty symboloi minulle rauhaa. Se kuvaa koskematonta luontoa, muuttumatonta taivasta ja suloista kukkien tuoksuista ilmaa. Niitty on paikka, jossa voi kerätä voimia ja rentoutua – jotta voit saada uuden alun täynnä uutta voimaa ja energiaa. Nurmen arvot ovat fyysistä ja henkistä tyytyväisyyttä sekä elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Uskomme, että voidaksemme elää onnellista ja aktiivista elämää, on kuunneltava kehoa. Hyvä terveys alkaa huolehtimalla itsestään, nauramalla paljon ja nauttimalla elämästä! Ja se on juuri sitä, mitä haluan tarjota kaikille Nurme-tuotteiden kautta."

Onko Nurmen tuotteet sinulle tuttuja?

/ Yhteistyöpostaus, tuotteet saatu, Nordic Health Systems /

4 kommenttia:

  1. Ei oo tuttuja, mutta kiinnostaisi niitä kyllä kokeilla, jos jostain löytäisin.
    T. Nelliina

    VastaaPoista
  2. Nurmella on ihania tuotteita! Minäkin sain juuri tuotteita testiin ja tykkäsin hurjasti. Testaamistani tuotteista pääset lukemaan tästä:
    http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2016/04/aiti-testaa-ihana-ja-luonnollinen-nurme.html
    :)

    VastaaPoista
  3. Nämä eivät vielä olekaan tuttuja, täytyykin kurkata ensi kerran kun käy itänaapurissa :)
    Mä olen tykännyt kovin kotimaisista Supermood -tuotteista <3

    VastaaPoista