tiistai 31. toukokuuta 2016

Poutapukimon ihanat kankaat ja pieniä ompeluksia


Sain alkukeväällä yhteydenoton Poutapukimon ihanalta Saaralta, jossa hän kysyi haluaisinko testata heidän kankaitaan. Olin jo aiemmin tutustunut Poutapukimon lastenvaatevalikoimaan, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Aivan ihania kankaita ja aivan ihania lastenvaatteita


 Asunnonmyyntikiireiden vuoksi ompelu on jäänyt vähemmälle. Jotain pientä olen kuitenkin saanut tehtyä, ja jostain syystä ompelubuumi puraisee minuun kaikista voimakkaimmin juuri kesäisin.

Tyttären nukelle olen jo pitkään luvannut tehdä vaatteita ja tästä on hyvä jatkaa! 
Lisäyksiä nuken vaatevarastoon teen pikku hiljaa. 

Joutsen ja prinsessa -puuvillatrikoosta on vielä tarkoitus tehdä myöhemmin tyttärelle paita -hän ilmoitti haluavansa siitä paidan itselleen, joten sellaisen hän myös saa

Mansikoita tein myös tyttären leikkeihin ja niidenhän ei todellakaan tarvitse olla kirkkaanpunaisia. Pikkuprinsessani leikeissä mansikat ovat mansikoita, olivat ne sitten punaisia, pinkkejä tai vaaleanpunaisia. Ja ehkäpä prinsessan mansikat ovat kaikista maukkaimpia nimenomaan vaaleanpunaisina


 
 







 Poutapukimon Saara suunnitelee ja piirtää kaikki kuosit itse. Näitä kankaita ei myöskään myydä missään muualla, joten varsin uniikeista kankaista on kyse. 
Uusin pigmenttipainettu syksyn trikookangas Aprikoosipuu (100% CO) on lisätty verkkokauppaan hetki sitten ja kyseisestä kankaasta saa alennusta -15%  tämän viikon loppuun eli 5.6. saakka.
Linkki kampanjasivulle on tässä: http://www.poutapukimo.com/campaign/16/

Kaikki Poutapukimon kankaat löydät tästä linkistä.

 Tulevasta syksystä Saara kertoo näin:
"Syksyllä julkaistaan uudet kankaat ja vaatemallit ja myyntiin tulee ihan kokonaan uusia kuoseja, ja osa niistä on suunnattu myös naisille. Syksyn pääteemoissa näkyy paljon kukkia ja kasviaiheita tuttuun rönsyilevään tyyliin. Pehmeiden sävyjen vastapainona nähdään myös tummempia värisävyjä ja vähäeleisempiäkin kuoseja." 

Ihanalta kuulostaa, minä ainakin odotan syksyn uutuuksia innolla!


/ Postauksen kankaat saatu Poutapukimosta /

5 kommenttia:

  1. Ihan kivoja kankaita ja ihan kivoja juttuja olit saanut aikaiseksi.
    Osallistuppas kastehelmi arvontaan mun blogissa.
    Oikein hyvää tiistai päivää sulle.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania kankaita, kaunista oot saanut niistä aikaan! :)

    VastaaPoista
  3. Oi, miten herkullisia mansikoita ja totta, prinsessan mansikat kuuluvat olla vaaleanpunaisia :) Ihania kankaita!

    VastaaPoista
  4. KIITOS kommenteista ihanat! <3

    VastaaPoista