keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Prinsessan pöllöleipä (Sano se leivällä)


Yhteistyössä Vaasan ja Indiedays


Olen mukana Indiedaysin ja Vaasanin yhteistyökampanjassa, jossa tehtävänä on kertoa tunteensa leivän muodossa. Tiesin heti, että haluan ilahduttaa tytärtäni hänen lempiherkuillaan ja tuoda vaihtelua perinteiseen nopeasti väsättyyn aamiaiseen. 3-vuotias tyttäreni on välillä aikamoinen nirsoilija ruuan suhteen ja erilaisia taikatemppuja tuleekin välillä tehtyä, jotta pikkuneidin saisi syömään. Hauskoilla ja kauniisti tehdyillä ruoka-annoksilla saa erityisen hyvin heräteltyä prinsessan ruokahalun ja lapsen iloa on tietysti kiva seurata.
Hauskan näköinen ruoka on ihan selvästi myös paremman makuista!

 Kauppareissulla keräsin ostoskoriin tyttären lempiherkkuja, -sellaisia joita hän mieluiten söisi aamiaisella. Tyttären leikkiessä omassa huoneessaan tein hänelle hieman erilaisen aamiaisen:
Hedelmiä, mansikoita ja TaikaRuis -leipää, josta taiteilin hänelle prinsessapöllön.
Leivän päälle levitin pähkinä-suklaalevitettä ja koristelin leivän hedelmillä, muroilla ja pähkinöillä pöllön näköiseksi. Juusto on tyttären suurta herkkua, joten siitä tein vielä kruunun pöllölle.






Reaktio: "Voi äiti, ootko sä tehnyt mulle pöllöleivän? Ihanaa!"



Tämmöiset pienet jutut arjessa ilahduttavat ja ovat ihana tapa osoittaa läheisille heidän olevan tärkeitä.

OSALLISTU VAASAN TAIKA -LUKIJAKILPAILUUN INSTAGRAMISSA
Joka viikon perjantai arvotaan kaksi herkullista eväskoria (arvo n. 40€). Kilpailuun osallistut jakamalla omat leipäterveisesi. Lisää kuvaan myös hashtagit #sanoseleivällä #jyväntaikaa ja tägää kuvaan myös @vaasan_leipomot. Lisätietoja löytyy kampanjasivulta.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Voita liput Lapsimessuille! (Poutapukimo)








 Kevään Lapsimessut lähestyvät, kuinka moni teistä on menossa? 
Lapsimessut järjestetään tänä vuonna 15.–17.4.2016 ja paikkana on Messukeskus Helsingissä. 
Samaan aikaan järjestetään myös lemmikkiharrastajien uusi tapahtuma Eläinystäväni, pienoismallitapahtuma Model Expo, Kädentaito sekä shoppailijan OutletExpo.

Ihanaakin ihanampi Poutapukimo tarjosi blogiini arvottavaksi kaksi lippua Lapsimessuille!
Poutapukimo on tietysti messuilla mukana ja heidän ihanuuksiaan voi ihastella osastolla 6E170.
Käsi sydämellä kerrottakoon, että oma sydämeni on nyrjähtänyt Poutapukimon vaatteille, kankaille ja asusteille. Ne ovat niin I H A N I A ja söpöjä kertakaikkiaan!

 Arvon siis Poutapukimon kanssa kaksi lippua Lapsimessuille, eli kaksi voittajaa. Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Anonyymit kommentoijat muistakaa jättää sähköpostiosoitteenne, jotta saan mahdollisen voiton sattuessa sinuun helpoiten yhteyden.
Arvonta päättyy su 3.4.2016.
Onnea arvontaan!

Pssst. Poutapukimon verkkokaupassa on parhaillaan postikuluttomat päivät! Lisäksi kaikkiin yli 40€ tilauksiin sujahtaa kaupanpäällisiksi Pouta-hiuspinnit tai pompulat (Pinnejä ja pompuloita riittää vain nopeimmille).  
Tarjoukset voimassa 28.3.2016 saakka.
Nyt tilaamaan!  // www.poutapukimo.com // Kotimaisia lastenvaatteita

/ Postauksen kuvat: Poutapukimo /

torstai 24. maaliskuuta 2016

Ihanaa pääsiäistä!






Rentoudu Rakasta Hymyile Lepäile Ulkoile Herkuttele Nauti

ja muista tehdä ihan pikkuisen käsitöitäkin!

Ihanaa pääsiäistä ihanaiset!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Vuoden 2016 paras luonnonkosmetiikkatuote: Laveran silmänympärysvoide








Voi tytöt mä olen ollut niin innoissani tästä - Nordic Health Systemsiltä testiin saadusta Laveran silmänympärysvoiteesta! Olen käyttänyt silmänympärysvoiteita n.25-vuotiaasta saakka ja olen testannut kymmenittäin erilaisia voiteita, voisin väittää olevani siis melkoinen konkari niiden testaamisessa. Ihan täydellistä en ole vielä löytänyt, mutta nyt ollaan jo lähempänä kuin koskaan.
Lavera Illuminating Eye Cream –silmänympärysvoide on ihan helmi ja se yllätti minut positiivisesti!

"VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE*  Lavera Illuminating Eye Cream –silmänympärysvoide häivyttää välittömästi tummia silmänalusia, hienoja juonteita ja väsymyksen merkkejä. Helmiäishohtoinen koostumus sisältää luomukofeiinia, joka tasoittaa ja kiinteyttää herkkää silmänympärysihoa. Kolmivaikutteinen Lavere-yhdiste antaa iholle kolminkertaista kosteutta ja säilyttää ihon nuorekkaan näköisenä.  

*Cosmopolitan Beauty Awards 2016 valitsi vuoden parhaat kauneustuotteet. "Huomaa heti, että tuote on luonnonkosmetiikkaa, Kevyt koostumus heijastaa valoa todella kauniisti. Silmänympärysiholle ei tee edes mieli laittaa paksua kreemiä." 

Oma arvioni:
Voide on riittoisa, imeytyy ohuelle silmänympärysiholle hyvin ja mikä parasta, tulokset näkyivät heti levittämisen jälkeen: ilmejuonteet silottuivat ja turvotus lähti. Tummat silmänalusetkin vaalenivat ja katse kirkastui. Tuote sopii mielestäni kaikenikäisille ja hinta-laatusuhde on erittin kohdillaan.
Mitäpä sitä muuta olisi enää voinut toivoakaan.

/ Tuote saatu, Nordic Healt Systems /


torstai 17. maaliskuuta 2016

Pupunkorvapanta ja kukkapanta










Pupunkorvapanta, kukkapanta ja kukkapussukka tilaustyönä tehtynä. 
Elastinen hiuspanta: Nappikauppa Punahilkasta
Valkoinen panta pupunkorville: Glitter
Kaikki ohjeet omiani.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Lasten ekologiset ja kotimaiset vaatteet by Napikas

















Kesäkuussa neljä vuotta täyttävä tytär on erityisen kiinnostunut vaatteista ja tarkka niistä.
Joka-ikinen aamu hän haluaa itse valita vaatteensa ja ensimmäinen juttu on miettiä erilaisia asukokonaisuuksia ja miettiä kuinka vaatteet mätsäävät keskenään yhteen. 
Lopuksi hän pyytää siihen vielä äidin mielipiteen.
Sillä tosin ei ole mitään väliä, mitä sanon, sillä hän tekee kuitenkin valinnan itse :)
 Hommaa tietysti helpottaa se, kun garderoobi on tietyn tyyppinen ja vaatekaapin sisällöstä suurin osa on keskenään yhdisteltävissä.

Musta väri on hiljakseen hiipinyt tyttären vaatevalikoimaan, ensin farkuissa, juhlavaatteissa ja nahkatakissa, mutta sittemmin myös käyttövaatteissa on paljon mustaa.

 Nämä rennot käyttövaatteet on saatu kotimaiselta Napikas lastenvaatebrändiltä.
Napikkaan vaatteet ovat laadukkaita, kestäviä, ajattomia, yksinkertaisia, ekologisia ja tietty suomalaisia.

Tämä heiltä saatu setti on ollut tyttärellä käytössä paljon ja tytär tykkää siitä kovasti. 
Itse arvostan lasten vaatteissa ulkonäön ja kotimaisuuden lisäksi tietysti kestävyyttä, koska lasten vaatteita pestään usein.

Tuo takkimekko on muuten juuri sellainen, jota voisin hyvin itsekin käyttää,
juuri sopivan rento arkivaate.

"Napikas on vuonna 2005 perustettu perheyritys.Valmistamme ihastuttavia ja käytännöllisiä lastenvaatteita. Ekologisuus ja eettisyys on meille tärkeää. Kaikki tuotteemme on valmistettu Suomessa. Suunnittelussa ja valmistuksessa kiinnitämme huomiota, että vaatteet ovat istuvia ja mukavia lapsen käyttää. Pitkäikäisyys on vaatteissamme taattu. Osa tuotteista on valmistettu kierrätysmateriaaleista, joten tuotteet ovat yksilöllisiä ja uniikkeja."


/ Yhteistyöpostaus, vaatteet saatu /