perjantai 26. helmikuuta 2016

Lapsille virkattuja



Lanka: Bommix Bamboo, Hjertegarn






 Näiden viimeaikaisten tilauksesta tehtyjen virkkausten myötä toivottelen
ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua teille!

Muistakaa rentoutua
 

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Blogi-ilta Lankamaailmassa












Me järjestimme lauantaina yhdessä Lankamaailman Leenan kanssa illanvieton Tampereen Lankamaailmassa. Paikalle olimme kutsuneet toistakymmentä bloggaajaa ja saimme mukaan myös Ihana-lehden Kaarinan kertomaan mm.kevään käsityötrendeistä. Kun on kasassa hyvä porukka samanhenkisiä ihmisiä ja pöytä notkuu herkuista, niin illasta tulee huippumukava ja aika lentää kuin siivillä, ja niinhän meille kävi!
Illan funktio oli päästä tapaamaan kanssabloggaajia ja vaihtamaan blogi -ja käsityömaailman kuulumisia lankojen ja herkkujen keskelle.

Ennen vieraiden saapumista otin muutamia kuvia somistuksista ja herkuista.
Somistuksesta kiitos kuuluu ystävälleni, ripaus tunnelmaa -blogin Heidille, joka on aivan huippulahjakas näissä(kin) hommissa! Visuaalinen ilme oli tarkkaan harkittu pienintäkin yksityiskohtaa myöten ja toteutus rakentui taitavasti illan ekohenkisen teeman ympärille.

Itse illanvietosta otin tohinoiden keskellä todella vähän kuvia, mutta uskallan toivoa, että niitä nähdään osallistuneiden blogeissa…olkaa tarkkoina. Ainakin Heidi, Maarit ja Katja ovat jo kirjoitelleet illasta ja muutamien mukanaolleiden instagram-tileiltä löysinkin jo kivoja fiiliskuvia.
Kenties osa teistäkin on niitä jo ehtinyt kurkkaamaan?

Mutta ei juhlia ilman herkkuja...
Iltaman järkkäilyihin herkkujen tiimoilta sain houkuteltua mukaan seuraavat ihanat:
Brander
Tallipihan Kahvila
Ruohonjuuri ja
Hyvinvoinnin Tavaratalo

/ Marenkibanoffeetorttu, Tallipihan Kahvila /

/ "Suomen paras leipomo" -kisasta tuttu marjakompotti-pullavanukas, Tallipihan Kahvila /



/ "Snickerskakku", Tallipihan Kahvila /

/ Valkosuklaakakku, Brander /

/ Mansikkarahkakakku, Brander /

/ Raakasuklaat, Ruohonjuuri /

/ Clipper luomu teet, Hyvinvoinnin Tavaratalo /


/ Cashewpähkinät, proteiinipatukat ja hasselpähkinät, Ruohonjuuri /


Suurkiitokset 
Brander, Tallipihan Kahvila, Ruohonjuuri ja Hyvinvoinnin Tavaratalo 
i h a n i s t a herkuista ja tapahtuman tukemisesta!
Kiitos myös kaikille teille ihanille mukanaolleille!



Inspistä Ihanasta!
 Tutustu Ihana-lehden omaan sivustoon tästä.
Suosittelen kurkkaamaan myös Ihana-lehden oman blogiin, joka täynnä inspiraatiota, tekemisen meininkiä, iloa ja trendejä.


Tähän loppuun vielä yhden sponsorimme, Hyvinvoinnin Tavaratalon tarjoama -15% alekoodi teillekin. Koodi on muotoa PRINSESSAJUTTU15 ja se on voimassa 20.2.–5.3.2016
Ostoksille Tästä.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Ihana-lehdessä!








Uusin Ihana-lehti 1/2016 ilmestyi 10.2.
Lehden sivuilta löytyy ohjeet myös näihin ekologisiin tiskiliinoihin (tiskirätteihin).
Nämä on niin Ihanan helppoja tehdä, että pöllömpikin osaa :)
Ihanaa ja aurinkoista tiistaita!

torstai 11. helmikuuta 2016

Leikitäänkö prinsessaa? (Poutapukimo, sis.alekoodin)













Meillä asustaa yksi pieni mekkotyttö, joka pukeutuu päivittäin prinsessaksi.
Tyttärellä on hyvin vahvat mielipiteet, mitä ja minkä värisiä vaatteita hän pitää. Aamun lähes ensimmäinen ajatus on, mitä hän tänään pukisi ylleen, ja auta armias jos yritän puuttua aiheeseen :D
Kaikki vaate-ostokset olen tottunut hyväksyttämään tyttäreltä ennen niiden hankintaa -näin vältyn turhilta ostoilta ja vaatteet tulevat nimenomaan käyttöön.
Mekot ja hameet ovat must-juttuja, ja niitä hän vaihtaisi jatkuvasti.

Poutapukimon Veikistys-mekosta tytär on ollut valtavan innoissaan ja kutsuu sitä oikeutetusti kruunumekoksi.
Veikistys-Mekko on niin nätti, että se on myös minun lempparini Poutapukimon omasta mallistosta.
Kangas on miellyttävän tuntuista pikkuisen ihoa vasten, sanalla sanoen ihanaa!
 Jos harkitsette ostavanne sen, niin vinkkaan ostamaan normaalikokoa vähän isomman.
Tytär käyttää nykyään 104-koon vaatteita, mutta hänen Veikistys-mekkonsa on kokoa 110/116 ja mielestäni oikein passelin kokoinen juuri tuollaisenaan.
Karkki -lengginsit sopivat hyvin yhdistettäväksi Veikistys-mekon kanssa.
Hiuspompulat ovat myöskin Poutapukimosta.
(Kuvissa näkyvä pitsinen päivänvarjo on matkamuisto Budapestista).

ALEKOODI:
Poutapukimo tarjoaa teille -20% alennuksen normaalihintaisiin tuotteisiin.
Koodi on PRINSESSA16 (kaikki isolla) ja se on voimassa tämän kuun loppuun saakka.
Ostoksille Poutapukimoon pääset tästä (klik).

/ Yhteistyöpostaus, vaatteet saatu näkyvyyttä vastaan /

lauantai 6. helmikuuta 2016

Virkattu pikku reppu ja kännykkälaukku







Tilauksesta tehtyjä virkkauksiani kuvina.
Pikku repun ohje: ripaus tunnelmaa -blogista
Lanka: Stina 8/8: Tampereen Lankamaailma
Made with Love -sydänriipus: Paapo
 



Kännykkälaukku, lanka: Essentials cotton
Puinen Handmade-nappi: Paapo

ALEVINKKI:
Talvialen loppurysäys 7.2. asti!
Kaikki normaalihintaiset neule- ja virkkauslangat -30% 7.2. asti kaikissa Lankamaailmoissa.