torstai 3. joulukuuta 2015

Luukku 3. MinDeco








Lahjavinkki!
MinDeco on yksi Kädentaidot 2015 messujen lemppareistani. Tuotteet ovat niin kauniita, että muistan ne jopa edelliseltä vuodelta. Erityisen hyvin mieleeni ovat jääneet Pitsi-Keittiötuotteet, en nyt ihan äkkiseltään muista ikinä nähneeni esimerkiksi kauniimpia tiskirättejä.

Sain messuilta muutamia tuotteita testiin, ja voin vain suositella.
Esimerkiksi Huushollarin yleispesu on kivan tuoksuinen, tehokas ja niin nätti, ettei sitä viitsi kaapissa piilotella. On myös huomattavasti mukavampi siivota, kun pesuaine on kauniissa purkissa ja tuoksuu hyvälle! MinDecon tuotteet ovat paitsi kauniita ja toimivia, niin myös kotimaisia.
Mielummin hankin lahjat aina kotimaisilta pienyrittäjiltä, kuin suurilta ulkomaisilta ketjuilta.

"Yritys valmistaa luonnonmateriaaleista tuotteita jotka on suunniteltu kaunistamaan arjen askareita sekä palvelemaan mahdollisimman hyvin käyttötarkoituksissaan. Tuotteet ovat suomalaisia ja pohjolan tyyliin askeettisia, kaikessa yksinkertaisuudessaan moneen kotiin sopivia.
Tuotteita on saatavilla MinDecon nettikaupasta, suoraan pajalta, messuilta ympäri Suomea sekä kesäaikaan ja joulun alla Kuopiosta Pikku-Pietarin Torikujalta MinDecon aitasta Pikku Sydämestä."

Eikös olisi ihana lahjaidea?

1 kommentti:

  1. Jopas on tiskirättejä! Lähestulkoon samanlaisia, mitä oon ite painanut jo useampana vuotena :) Kiva lahjaidea ja helppo vaikka postittaa.

    VastaaPoista