keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Virkattuja jääkaappimagneetteja







Tytär tykkää järjestellä jääkaapin magneetteja, ja siitä sain idean virkata hedelmälohkoja jääkaappimagneeteiksi. Pientä piristystä keittiöön, värikästä, etten sanoisi!

Pienet, pyöreät magneetit ja liiman olen tilannut aiemmin yhteistyön merkeissä Nappikauppa Punahilkasta. Hieman varauksella suhtauduin liiman pysyvyyteen, mutta turhaan. Kuivuttuaan se on erittäin pitävää. Magneetteja myydään joko yksittäin tai 50 kappaleen settinä.
Hauska vinkki jääkaappimagneettien tekoon löytyy myös Nappikauppa Punahilkan sivustolta, täältä.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kauneusjuttuja ja alekoodi

/ Yhteistyössä Beauty Pop Up / 
Kauneusjutut ovat aina olleet itselleni mieluista luettavaa niin lehdissä, kuin myös blogeissakin, ja sen takia niitä on välillä kiva kirjoitella myös tänne omaan blogiini!




Beauty Pop Up on uusi, 2015 vuonna perustettu, suomalainen kosmetiikan verkkokauppa,
joka tuli minulle tutuksi Tampereella viime keväänä järjestetystä bloggaajien Muotikirppiksestä. Beauty Pop Up:lta löytyy kosmetiikkatuotteita laidasta laitaan: Myynnissä on muun muassa supersuosittuja brändejä, kuten esim. Victoria's Secret, Grace Cole, Invisibobble, ja Beautyblender.


Grace Cole. Nämä palkitut kylpy- ja vartalotuotteet on suunniteltu tuomaan luksusta arkeen, ja sitä ne todella tuovat! Tuotteet ovat ihanan tuoksuisia ja hemmottelevat sekä vartaloa että mieltä. Plussaa tulee myös erityisen kauniista ja ylellisen näköisestä ulkonäöstä.


Hiuksille hellävaraisia Invisibobble hiuslenkkejä käytämme sekä minä, että tytär. Värivalikoima on ihana ja jokainen pakkaus sisältää 3 kpl hiuslenkkejä.
Hiuslenkeistä vielä lainaus sivustolta:"Invisibobblet ovat parhaiten tunnettuja hellävaraisuudestaan. Niissä ei ole metalliosia tai muita liitoskohtia kuten monissa muissa hiuslenkeissä, jotka vahingoittavat hiuksia. invisibobble on hygieeninen ja se on helppo irrottaa hiuksista!" 


Minulle entuudestaan tuntemattomat Victoria's Secretin tuoksut veivät minut mennessään ♥ Toki olin näistä aiemmin kuullut ja lukenut, mutta omaa kokemusta minulla ei vielä ollut. Jo ensimmäisten tuoksuttelujen jälkeen olin täysin varma, että olen löytänyt uuden arkituoksuni. Näistä kolmesta Pure Daydream on se, jolle tuoksusydämeni erityisesti sykähtää, orkideankukan ja vaaleanpunaisen herukan liitto toimii täydellisesti! Pienen lapsen äitinä en tietystikään viitsi liian voimakkaita tuoksuja käyttää, joten bodymistit ovat juuri sopivan kevyitä ja hyvällä tavalla arkisia meille pikkuisten äideille.

Lopuksi saan jakaa teille ihanille huikean alekoodin, jolla saa -20%:n alennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista. Koodi on PRINSESSAJUTTU ja se on voimassa 11.10.2015 asti.
Kannattaa myös hyödyntää ilmainen toimitus, jonka saa aina yli 50 euron tilauksissa!
 

lauantai 26. syyskuuta 2015

Talven hopeiset hiutaleet kirja-arvonta!


"Yritän napata kiinni hiljaa taivaalta leijuvan hiutaleen – sen täydellinen kauneus paljastuu vasta harmaan lapasen päällä. Huomaan miettiväni, kuinka ihmeessä sen herkkyyden voisi tallettaa. Sellaisen kauneuden tahdon rakentaa kotiinikin joulun ajaksi; pientä hetkeä venytän aloittamalla valmistelut jo hyvissä ajoin. Tämä on lupa kaikille meille joulua rakastaville. Emme suinkaan suostu odottamaan marraskuuta koristeiden kanssa – tunnustan, etten odota edes lokakuuta. Koti täyttyy varmasti tarvitaan -materiaaleista, ja huomaan kaipaavani tunnelmaa jo syysaikaan, kun valo vähenee."

(Tekstissä ote kirjan takakannesta, kuvassa kirjan kansi)

Olen niin innoissani tästä, Ilona Pietiläisen uusi joulu-aiheinen kirja on ilmestynyt juuri!
Sain oman uunituoreen kirjani kotiin kannettuna aiemmin tällä viikolla, ja olen iltaisin käpertynyt sohvan nurkkaan kirjan ihania ideoita ihailemaan. Tekisi mieli jo aloittaa joulustelu!
Ainakin joululahjojen tekemisen voi hyvillä mielin jo aloittaa -ja kannattaakin.

Omia virkkausideoita ja ohjeitani löytyy tästä kirjasta myös, kiitos Ilona, kun pyysit minut mukaan!

Sain ilokseni yhden kirjan arvottavakseni myös teidän kesken! Arvontaan voit osallistua kirjoittamalla kommentin tähän postaukseen -kerro myös, jos olet lukijana täällä tai Facebookissa, silloin sinulle sujahtaa kaksi arpaa!
Arvonta päättyy viikon päästä, lauantaina 3.10. Onnea arvontaan!

Edit! Arvonta on päättyynyt. Kiitos kaikille osallistujille!

tiistai 22. syyskuuta 2015

Tuttinauhoja ja väriterapiaa







Väreillä on ihana leikkiä ja syksyyn tarvitaan vähän leikkimieltä ja paljon värejä!

Jos minun lapseni olisi yhä vauva, niin hänellä olisi varmaankin joka päivä eri värinen tuttinauha. Niin paljon tekee nyt mieli värejä ympärilleni ja tuttinauhoja on vaan niin älyttömän kiva virkata. Helppoja ja nopeatekoisia välitöitä.
Tuttinauhatarvikkeet ovat Nappikauppa Punahilkasta, ja useista erilaisista klipsivaihtoehdoista olen ihastunut nyt eniten tähtiklipseihin. Klipsivaihtoehdot löytyvät täältä ja tuttirenkaat täältä.

Lankana tuttinauhoissa on 100% puuvillalanka, Hjertegarnin Cotton nr.8,
josta löytyy aivan ihana ja värikylläinen lankakartta, 39 sävyä!
Sävynumerot tuttinauhoissa ovat:  324, 7100, 3255, 433, 3265, 404, 410, 4951, 434 ja 0079.

Lisäsin pienen erän tuttinauhoja myyntiin Maker's Marketiin (klik).

/ Yhteistyöpostaus /

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Virkatut hedelmälohkot, ohje












Ohje:

Appelsiinilohkot virkataan ympyrävirkkauksena.
Aluksi tehdään aloitusrengas, johon virkataan 3 ketjusilmukkaa (vastaa yhtä pylvästä)+13pylvästä.
Uusi kerros aloitetaan aina kolmella ketjusilmukalla ja suljetaan piilosilmukalla.
 Jokaisella kerroksella lisätään tasaisin välein yhtä monta silmukkaa kuin aloituskerroksella on, eli yhteensä 14. Virkkaa neljä kerrosta Oranssilla/keltaisella langalla, katkaise lanka ja vaihda työhön valkoinen lanka. Virkkaa valkoisella langalla 1 kerros kiinteitä silmukoita (ei lisäyksiä).

Leikkaa paksusta huopakankaasta hieman pienempi ympyrä kuin virkkamasi ympyrä on.
Asettele huopaympyrä virkatun ympyrän nurjalle puolelle ja taita keskeltä kahtia.
Vaihda työhön jälleen oranssi/keltainen lanka ja virkkaa vielä kiinteitä silmukoita molempien reunojen silmukoiden läpi. Päättele langanpäät.

Samalla ohjeella voi virkata myös muitakin hedelmälohkoja, kuten esimerkiksi sitruuna- ja vesimelonilohkoja, joita olen virkannut aiemminkin.

P.s. Lankamaailman kanssa järkätyn arvonnan voittaja ei ole ilmoittautunut vieläkään, joten Emma Vuorela, jos olet kuulolla niin otathan yhteyttä minuun (en tiedä sähköpostiosoitettasi). Mikäli voittaja ei löydy syyskuun loppuun mennessä, niin arvon uuden voittajan.

Mukavaa sunnuntaita!

tiistai 15. syyskuuta 2015

Neulotaan parempi maailma!


Vinkiksi Tamperelaisille:

Neulotaan yhdessä parempi maailma! 
"Tampereen Lankamaailma järjestää Sukkatyöpajan lauantaina 26.9. klo 10-13. 
Tapaamisessa neulotaan villasukkia turvapaikanhakijoille.  

Mikä ihmeen Villasukat turvapaikanhakijalle? Kudo villasukat turvapaikanhakijalle -kampanja Facebookissa on levinnyt hyväntekeväisyyskampanja, jolla konkreettisesti ilahdutetaan Suomen talveen saapuvia turvapaikanhakijoita lämpimillä villasukilla.  

Jos haluat osallistua hyväntekeväisyyshaasteeseen ja osallistut neuletapaamiseen 26.9., saat yhdet sukkalangat näitä lahjasukkia varten (suositut Ville- ja Vilma-sukkalangat 50 gramman kerillä, sukkiin saat 2 kerää, kerät saa tapaamisessa). Jos et muista miten sukkien kantapää neulottiinkaan voi neuletapaamisessa siihen saada apuja! Neuletapaamisen ajan kaikki normaalihintaiset sukkalangat -30%. Ota omat sukkapuikot mukaan tai tarvittaessa voit ostaa sukkapuikot Lankamaailmasta.  

Mistä idea kampanjaan syntyi? Suomeen saapuvilla turvapaikanhakijoilla on pulaa lämpimistä vaatteista ja talvikelit ovat tulossa. Lämpöiset sukat ovat paitsi tarpeellinen vaate, myös symbolinen tervetulotoivotus Suomeen. Villasukkiin liittyy turvallisuuden ja kodikkuuden tuntua: kenties juuri sinun kutomasi sukat ovat eräs pieni apu jonkun turvapaikanhakijan kotoutumisessa. Villasukka-haasteen järjestävät Refugee Hospitality Club -ryhmä sekä Yhteismaa ry. Yhteistyökumppanina toimii Suomen Punainen Risti." 
 (Teksti: Lankamaailma, Tampere)

Lue lisää Kudo villasukat turvapaikanhakijalle -kampanjasta: https://www.facebook.com/events/768888983233181/

maanantai 14. syyskuuta 2015

Herbinan uutuuksia testissä





Käsityörintamalla ei suinkaan ole hiljaista, muutama ohjeen kirjoitus ja tilaustöitä on meneillään. Tähän väliin on siis hyvä postailla jotain ihan muuta.

Sain jokin aika sitten sähköpostiini viestin, jossa kysyttiin, haluaisinko testiin Herbinalta tänä syksynä ilmestyneitä uutuuksia. Vastausta ei tarvinut miettiä hetkeäkään, Herbina kun sattuu olemaan yksi niistä kosmetiikkamerkeistä, joka on aktiivikäytössä itselläni.
Olen näitä uutuuksia nyt hetken testaillut ja tykkään kovasti tuotteista,
mutta yksi on ylitse muiden: Micellar-puhdistusvesi.

Miceller-puhdistusvesi on kolmitehoinen; meikinpoisto, puhdistus ja kasvovesi yhdessä.
 Tämä kosteuttava ja virkistävä vesipohjainen puhdistusvesi sisältää misellejä (yhdisteitä), jotka vetävät puoleensa meikkiä ja likaa.
Puhdistusvettä käytetään samaan tapaan kuin kasvovettä eli sillä kostutetaan vanulappu ja sen jälkeen vanulapulla pyyhitään kasvot. Erillistä puhdistusainetta ei tarvita lainkaan eikä kasvoja tarvitse puhdistuksen jälkeen huuhdella vedellä/käsitellä kasvovedellä, erittäin näppärää siis!

 Micellar-puhdistusvesi tulee ehdottomasti olemaan mukana päivittäisissä kauneusrutiineissani.

Joko sinä olet testannut Herbinan uusia ihonhoitosarjoja, joita ovat Energy Boost ja Moisture Balance?

Psst. Herbinan Facebook-sivulla on menossa kilpailu, jossa arvottavana
3kpl  Moisture Balance -tuotepaketteja.

/ Tuotteet saatu blogin kautta /

maanantai 7. syyskuuta 2015

Desenion julisteet ja virkatut kivet

/ Yhteistyössä Desenio /





Syksy on sisustajan parasta aikaa ja jotain muutoksia on meidänkin kotona tehty. Olen ostanut uusia tekstiilejä aina verhoista ja sängynpäällisistä mattoihin saakka. Uudet seinäpinnatkin ovat mielessä, jotain sävyä valkoiset seinät nyt kaipaisivat.

Olen jo pitkään etsinyt kotimme seinille jotain uutta. Nettisurffailun kautta löysin yrityksen, joka tekee yksinkertaisen kauniita julisteita juuri minun makuuni. Yrityksen nimi on Desenio. Desenion valikoimista löytyy graafiset julisteet ja printit, jotka sopivat kaikenlaisiin sisustuksiin.Yhteistyössä Desenion kanssa sain valita mallistosta muutaman lempparijulisteen ja niitä löytyikin helposti. Tyttärelle valitsin aakkostaulun, jonka värisävyt sopivat täydelliseti tyttären huoneeseen.
Lasten ja nuorten valikoimaa pääset kurkkaamaan tästä linkistä.

Olohuoneeseen halusin intiaani-aiheisen unisiepparin sekä tyylikkään, käsinpiirretyn sulka -julisteen. Lopullinen paikka näille kahdelle tosin on vielä valitsematta, katsotaan nyt minne ne loppujen lopuksi päätyvät.
Ideoita ja vinkkejä tauluseinälle ja kollaasiin löytyy täältä (klik).
 
Kesän sateisten säiden ajankuluksi virkkasin koristekivien päälle erilaisia pitsejä. Mitään varsinaista ohjetta minulla ei ollut, ja aika erilaisia niistä oli tarkoituskin tehdä.
Langaksi valikoitui Haeklegarn nr. 5, joka oli oikein passeli valinta. Lanka on ohut ja tiukkakierteinen, ja sopii hyvin virkkaukseen ja neulontaan.

 Olkkarin musta-valkoista värimaailmaa tähdittää yksi keltainen pitsikivi. Kokoelman valkoisten kivien seurana olevaa tehostekiveä voi vaihdella aina fiiliksen mukaan. Tällä kertaa värinä on keltainen, väri johon ihastuin viime kesänä ja josta yritän ammentaa voimia syksyn varalle.
Keltainen pitsikivi symboloi minulle valoa, aurinkoa ja iloa.




lauantai 5. syyskuuta 2015

Arvonta suoritettu








Lankamaailman kanssa järkätty arvonta on nyt päättynyt ja voittaja selvillä!
Palkintona arvottiin paketti, joka sisältää lankoja, virkkuukoukkuja, pari kappaletta ohjelehtiä ja Mini ontelokudetta. (Postauksen kuvat eivät liity arvontapakettiin)
 Kiitos kaikille kommentin jättäneille, teitä oli huikea määrä, 286!

Onnettaren suosikki oli tällä kertaa
Emma Vuorela.

Onnea Emma! Laitatko minulle osoitteesi sähköpostitse :)
prinsessajuttu(at)gmail.com
 

tiistai 1. syyskuuta 2015

Made With Love -pehmopöllöt






Ihana Siina Tyttöjen IhanUudet -blogista tilasi tyttärilleen virkatut pöllöt ja virkattuja herkkuja. 
Innostuin kuvaamaan pöllöt niiden valmistuttua. Tuntuu, etten ole pitkään aikaan näitä pöllöjä tehnytkään, joskus aiemmin tein niitä tosi paljon!

Ohje on oma tekemäni, ja uusille lukijoille tiedoksi, se löytyy tämän linkin takaa.
Pöllön ohje on tulossa myös erääseen kohta julkaistavaan kirjaan, jossa sain mahdollisuuden olla mukana. Siitä lisää myöhemmin syksyn aikana! 

Lankavalinta: Bommix Bamboo
Rusetit taiteltu itse Grasgrain -nauhasta