perjantai 29. toukokuuta 2015

Frivolite' eli käpypitsiä






Käpypitsi eli sukkulapitsi eli frivolite´ on vuosisatoja vanha pitsitekniikka, jossa työvälineenä on sukkulamainen käpy. Pitsi muodostuu toisiinsa liittyvistä renkaista ja kaarista, ja se on samannäköistä sekä oikealta että nurjalta puolelta. Olen oppinut tekniikan opiskeluaikoinani ja ihastuin silloin tähän viehättävään ja jopa keimailevan näköisenä pidettyyn tekniikkaan ja sanalla sanoen hurahdin.
Vuosikausia en oikeastaan muita töitä tehnytkään, kuin näitä herkkiä ja kauniita pitsejä.
Isoja liinoja, pieniä liinoja, sydämiä, lumihiutaleita, kukkia ja ristejä -useita satoja kappaleita.
Niitä halusivat lukuisat sukulaiset ja ystävät, ja lisäksi tein niitä paljon myös tilauksesta.

Tilauksesta tein pitkän tauon jälkeen tätä pitsiä, kun minulta pyydettiin kahta sydäntä.
Kuvissa olevat sydämet ovat vielä tärkkäämättömiä ja niistä puuttuu myös ripustusnaru.



Perustyöväline pitsin teossa on käpy, johon lanka kierretään. Apuvälineeksi pitsin tekoon tarvitaan lisäksi virkkuukoukku, jota käytetään pitsin yhdistämisessä.
Materiaaliksi suositellaan tiheäkierteistä puuvillaa, hyvin kierrettyä pellavaa tai silkkiä.
Lanka ei saa olla liian liukasta (solmujen kiinni pysymisen takia), muttei myöskään liian karkeaa tai haurasta (kiristettävyyden takia).

Itse käytän virkkauslankoja, ja tykkään testailla erilaisia, tälle tekniikalle soveltuvia lankoja. Näissä sydämissä testissä oli Hjertegarnin Haeklegarn Nr 5, joka on ohut ja tiukkakierteinen virkkauslanka ja soveltuu käpypitsille ihan hyvin.

Ohjeita käpypitsin tekoon löytyy muutamista Suomenkielisistä kirjoista, esim. Suuri käpypitsikirja (Eeva Talts) tai Käpypitsi (Janette Baker). Englanninkielisiä ohjeita löytyy netistä myös yllin kyllin, esimerkiksi hakusanalla “tatting".



Tiedän että tekniikka on melko vähän tunnettu ja siksi olisikin kiva kuulla onko se tuttu sinulle tai löytyykö täältä muitakin käpypitsiin hurahtaneita?

21 kommenttia:

  1. Oi, mä hommasin muutama kuukausi sitten tuollaisen sukkulan, mutta ei vielä oikein mennyt tekniikka jakeluun. Sain yhden lenksun aikaiseksi... Ehkä jonain päivänä jatkan harjoituksia? :) Ihania nuo tekemäsi pitsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi lenksuhan on jo oikein hyvä, siitä se lähtee! Oikeasti olet jo tosi pitkällä harjoituksissa, perustekniikan oppiminen on se vaikein osuus... :)
      Kiitos Heidi :)

      Poista
  2. Aivan älyttömän kauniit ja herkät pitsisydämet. Ekaa kertaa kuulen käpypitsistä...

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita 💗 En ole koskaan tekniikkaa kokeillut. Hienoa, että toit sen esille! Tätä olisi kiva kokeilla 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! <3 Mitäs jos tätä kokeiltaisiin seuraavassa bloggaajatapaamisessa, olisiko siinä ideaa? :)

      Poista
  4. Voi miten kauniita ja herkkiä ♥ mä haluaisin kans kokeilla joskus tuota, mutta vielä ei ole ollut aikaa. Hyllyssä taitaa olla ohjekirjakin jo valmiina =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3 Voitaisiin tehdä tätä tai ainakin tutustua tekniikkaan seuraavassa bloggaajatapaamisessa, mikäli haluaisitte sitä kokeilla :)

      Poista
  5. Kiitos Iinu! Tekniikka voi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta perustekniikka on tosi yksinkertaista ja sen opittuaan osaa jo tehdä vaikka mitä kuvioita... Suosittelen kokeilemaan ja You Tubestakin löytyy videoita perustekniikan opetteluun :)

    VastaaPoista
  6. Eka kertaa kuulen. Näyttää ihanalta, ja todella vaikealta:)
    Voi vitsi kun jotkut vain osaa olla niin taitavia!

    VastaaPoista
  7. Ei ole tuttua minulle, niinkuin ei sekään,e ttä virkkuukoukku kädessäni pysyisi, mutta haluaisin oppia. Olisi vain kädestä pitäen opetettava.

    VastaaPoista
  8. Voi miten kauniita ja niin herkkiä!!! Enpä ole ennen moisesta kuullutkaan!

    VastaaPoista
  9. En minäkän ole koskaan käpypitsistä kuullut, mutta kumarrus sinulle kun jatkat perinnekäsitöitä ja yleensäkin osaat tehdä niitä! Tolkuttoman kauniin näköistä! Toivottavasti tylleröisesi kiinnostuisi edes opettelemaan taidon jotta se siirtyisi aikanaan taas eteenpäin hightech-sukupolville.. ;)

    VastaaPoista
  10. Voi että, miten kauniita! :) Minultakin on tämä tekniikka mennyt aivan ohi! Pakko varmaan kokeilla joskus, kun vain ehtisi.

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita! :) Joskus olen kuullut kyseisestä tekniikasta, mutten ole koskaan kokeillut itse, ainakaan vielä. :)

    VastaaPoista
  12. Käpypitsit oli harrastuksena joskus kauan sitten. Kaivoin sukkulat esille taas vuoden vaihteessa ja helmikuusta alkaen olen pitänyt solmujen lumoissa - blogia

    VastaaPoista