lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lasinaluset





Olen ollut viime päivinä aika kiireinen, mutta
en niin kiireinen ettenkö olisi muiden asioiden lomassa
ehtinyt virkkaamaan jotain pientä.

 Tyttären peittoon varattua lankaa
jäi hieman jäljelle, ja tein niistä pieniä suloisia 
lasinalusia, joissa on sopivasti yksinkertaisuutta ja krumeluuria.

Näen jo mielessäni ensi kesäkuussa tulevat pienen 
kultamurun 1-vuotis synttärit, ja näitä varmasti 
käytetään silloin juhlien kattauksessa!



15 kommenttia:

  1. Onpa söpöt! Olisi kiva, jos jaksaisit laittaa tänne myös näitä töidesi ohjeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Yritän sillointällöin laittaa jotain ohjeitakin, ne löytyvät tunnisteista kohdasta ohjeet. Jos olen ottanut mallin jostain, niin pyrin laittamaan mukaan linkin tai kerron mistä kirjasta malli on. No sitten on vielä nämä oman pään tuotokset jotka ovat asia erikseen, kun yleensä vaan virkkaan menemään, eikä aina tule kirjattua edes muistiin ;)

      Poista
  2. Onpa suloiset ja kädenjälkesi on niin siistiä ja tasaista. Aivan varmasti sopivat hyvin tulevien synttäreiden kattauksiin. Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja laadukkaasta langastahan saa hyvää jälkeä. Aurinkoista viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
  3. Ihanat ja niin siististi tehdyt!! :)

    VastaaPoista
  4. Todella söpöt ja kauniit, näitä täytyy tehdä itsellekin! :) Ihana on myös tämä blogisi, täytyypä jäädä seurailemaan näitä ihanuuksia!

    VastaaPoista
  5. Hei !

    Eksyin ihan vahingossa blogiisi. Kaikki käsityösi on valtaisan ihastuttavia ja niin siististi tehtyjä. Olet tosi taitava ! Lisäksi käsitöittesi värimaailman miellyttää minua.
    Jään seurailemaan käsitöitäsi ! Löytyisiköhan lasinalustan ohje joltain sivulta ?
    Mukavaa kevään odotusta Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kuulla ja kiitos kauniista sanoistasi! Bloggaamisen aloittaessani ajattelin että kuvat toimisivat inspiraationa muillekin, valitettavasti en pysty aina ohjeita laittamaan, mutta sillointällöin yritän saada jotain sepustusta aikaan. :) Hyvää kevättä myös sinulle!

      Poista
  6. Aivan ihania ja ihanan värisiä. Kävin täällä jokin aika sitten näitä kuolaamassa ja nyt päätin tehdä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja niitä on niin kiva virkata kun ovat niin nopeatekoisia :)

      Poista
  7. Moikka! Olipa onni löytää sun blogi, ihania töitä teet!:) teetkö tilauksesta lasinalusia tai muita käsitöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos:) Teen välillä myös tilauksesta, viestiä tilauksiin liittyen voi jättää s-postiin
      prinsessajuttu@gmail.com

      Poista