maanantai 31. joulukuuta 2012

Kaikki ne keskeneräiset työt... (osa 1)

...jotka kaapista löytyivät aloitettuna, olisi varmaan aiheellista
tehdä valmiiksi ENNENKUIN vuosi vaihtuu!!!

Minulla on tapana tehdä monta käsityötä samaan aikaan,
mutta joskus käy niin että osa "unohtuu" hetkeksi kaappiin.

Tältä tilanne näyttää nyt.

Haluan aloittaa uuden käsityövuoden
uusilla töillä joten nyt nämä jo aloitetut täytyy saada alta pois!
Pidemmittä puheitta tartun omaan haasteeseeni välittömästi.
Se on moro nyt :)


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ruusupantoja vauvalleni


Puolivuotiaalla tyttärelläni on kauniit pitkät tummat hiukset,
joita pystyy jo helposti koristella pinneillä ja pannoilla.
Virkkasin nämä kaksi ruusupantaa hänelle. 
Kiinnitystä en ole vielä päättänyt, 
virkkaanko päät yhteen kiinni vai ompelenko päihin 
tarranauhat tai nappikiinnityksen jolloin saa säätövaraa 
pienokaisen päänympäryksen kasvaessa...
Ideoita otetaan ilomielin vastaan :)



lauantai 29. joulukuuta 2012

Sisustuskorit





Sisustuskoreja olen tehnyt syksyn ja talven aikana
lahjaksi, itselle ja myyntiin niin paljon etten
edes pysty laskemaan.

Tänä jouluna lahjaksi päätyi vain kaksi koria, 
yksi valkoinen ja yksi musta. 
Koreilla oli kiva yllättää jouluna,
kun sisältö oli täytetty persoonallisesti lahjansaajien 
mieltymysten mukaan. -ainakin toivottavasti!




torstai 27. joulukuuta 2012

Kännykkäpussukka

 Siskoni ehdotti virkkaamaan trikookuteesta kännykkäpussukan.
Tykkäsin ideasta ja se osoittautuikin hyväksi.
Trikookude joustaa joten kun virkkaa napakan pussukan
niin sinne mahtuu mikä kännykkämalli tahansa.

Valkoiset tein lahjaksi.


Ja mustan itselleni.


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pannunaluset

 Trikookuteesta virkkasin ennen joulua pannunalusia.


 Kympin koukulla syntyvät nopsasti.


Yks tykkää tummasta
ja toinen vaaleasta.

Tein nipullisen joulutervehdyksiä!


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rosee-kukka valoverho


Sain yhden tilauksen rosee-kukka valoverhosta.
Valkoista paperinarua kierretään roseekiekon ympäri
kukaksi, ja lopuksi kiinnitetään keskeltä ketjusilmukoilla.
Tehdään tarvittava määrä kukkia ja lopuksi kiinnitetään 
ompelulangalla yhteen.

Verho on hieman kauniimpi ikkunassa kuin meidän
ruokapöydällä, kuten kuvissa ;)


lauantai 22. joulukuuta 2012

Lisää juhannusruusuja



Juhannusruusu meinaa tulla välillä korvista, mutta malli on niin 
kiva että teen silti! :) Laskin tuossa että oon tehnyt
yhteensä 24 kappaletta tällä mallilla,
osa liinoina ja osa mattoina.
Osa itselle ja osa muille.
Osaan mallin jo ulkoa ;)


Musta on yksi lempiväreistäni, meillä liinat löytyy siis mustana!


tiistai 18. joulukuuta 2012

Valokranssi tehostelangasta


Neuloin taas yhden valokranssin, tällä kertaa paperinarun
mukaan neuloin tehostelankaa.

Tarvikkeina  pyöröneulepuikot 12mm,
mini paperinarua,
30cm halkaisijan metallirengas,
  80 led valoketju,
 ja kaksi kerää hip hop fancy- nimistä tehostelankaa
 (en tiedä missä sitä muualla myydään, mutta itse ostin
Käden taidot 2012 messuilta.)


maanantai 17. joulukuuta 2012

Prinsessoja, prinsessoja...!

Lauantai-iltana myyjäisissä vietetyn päivän jälkeen 
teki vielä mieli tehdä jotain käsityötä.
Halusin jotain nopeaa ja päädyin askarteluun. 

Ystäväpiirissä on syntynyt pieniä prinsessoja
viime aikoina, niinpä tein taitettavia prinsessakortteja.
Kortit käy vauvaonnitteluihin, syntymäpäiväonnitteluihin
ja kuten meillä viime elokuussa, 
niin myös kutsukorttina ristiäisiin.



Näitä nyt vaan ei voi olla ikinä liikaa!


lauantai 15. joulukuuta 2012

Tärkätyt pitsikorit




Tärkkäsin virkattuja pitsikoreja joulumyyjäisiin.

Tärkiksi tein erikeeper ja vesi liuoksen. 
Puolet vettä ja puolet erikeeperiä sekoitetaan purkissa. 
(Tällä tulee napakka ja hyvä tärkki.)


Laita mallikulhon (joka on siis ylösalaisin) päälle tuorekelmua,
 ettei liina tartu siihen kiinni ja saat sen helpommin pois siitä.

Levitä tärkki siveltimellä ja anna kuivua.

Lopuksi pakataan kauniisti sellofaaniin!


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Käsilaukku pikku neidille



 Siskoni toiveesta tein pienen käsilaukun hänen 2-vuotiaalle
tyttärelleen. Ei mulla mitään ohjetta ole, silmukoita vaan 
oman mielen mukaan ja sitten kun pohja on valmis niin 
noustaan reunaa pitkin ja lopuksi tehdään kahvat.

Mutta mitä 2-vuotias kantaa laukussaan?
Kännykkää? Lompakkoa?


Tai ehkä sittenkin pupua.

Minun vauvani ei vielä laukkua kanna, mutta tein yhden hänellekin,
tulevaisuuden varalle.



tiistai 11. joulukuuta 2012

Juhannusruusu kattausliinat

 Tällä juhannusruusu mallilla on tullut tehtyä mattoja ja liinoja.
Tässä liinana. 
Innostun aina jostain ja teen niitä sitten useita kerralla.





 


Kattausliinat valmiit! 
Nämä liinat lähtivät juuri postissa kohti Lontoota, terveisiä Suomesta!

Tuikkukuppi

 Meidän pikkuneiti maistelee jo kovaa kyytiä kiinteitä 
ruokia. Pääsääntöisesti teen soseet itse, mutta jonkinverran
tulee ostettua valmiita soseita. Niinpä pilttipurkkeja on
 kerääntynyt keittiön kaappeihin. Mihin niitä nyt käyttäis?
No trikookuteesta voi virkata tämmösiä talvisia tuikkukuppeja,
jotka valmistuu ihan käden käänteessä!

Miksi tää mun mielestä muistuttaa ihan iglua???

"Iglu, eli aputiak, on perinteinen inuitien lumesta
rakennettu asumus, jossa asuttiin talviaika tai joka tehtiin tilapäiseksi 
tukikohdaksi metsästysretkellä.
Iglu rakennetaa harkkomaisista lumilohkareista.
  Materiaalina parasta on tuulen kovaksi pakkaama lumi,
  josta voi leikata harkkomaisia kappaleita pitkällä veitsellä."
(poimittu wikipediasta)

Nämä oiskin muuten nättejä terassin/parvekkeen pöydällä talvella!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Virkatut sydämet

Pienistä lankakerän lopuista voi tehdä pieniä sydämiä.
Näihin laitoin helmiä ja lenkin, niin voi ripustaa
mihin haluaa.
Tein sydämiä joulumyyjäisiin, siksi ne on pakattu
sellofaaniin. Lähes kaikki myyjäisiin menevät 
käsityöt pakkaan sellofaaniin, 
näin ne pysyvät siistimpinä.
Ohje pikku sydämiin löytyy täältä:

Junasukat

Paras vauvan sukka mitä tiedän, on nämä 
ns. junasukat. Sukat pysyvät hyvin jalassa ja 
ovat tosi nätitkin. Meillä tytöllä nämä ovat
olleet kovassa käytössä. Malli ja ohje on myöskin 
helppo, onnistuu varmasti aloittelijaltakin.
Ohje löytyy täältä:  
http://www.taitoep.net/toiminta-ja-palvelut/vauvan-sukan-ohje/


lauantai 8. joulukuuta 2012

Prinsessanorsut ja pehmo sydämiä

 Meidän vauvan yksi suosikeista on tämä söppänä 
pehmonorsu, ja koska se on pinkki niin on sen nimi 
prinsessanorsu :)


 Sama norsu tässä Tilda -kankaasta ommeltuna.


 Tilda sydän
Tilda -kankaasta ja pitsistä 


 Ja kun on vauhtiin päässyt niin tehdään sitten useampikin,
muillekin vauvoille!


Valokranssi paperinarusta

Äitini tilasi minulta kolme kranssia, tässä yksi niistä.
Kranssi on neulottu 12mm pyöröpuoikoilla 
mini-paperinarusta.
Yhdessä illassa valmistuu yksi kranssi ja samalla
voi katsoa pari leffaa!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Viirinauhat

Viiirinauhoja virkkasin tyttärelleni 3kpl.
Tämä valkoinen pitsisomisteinen nauha on tytön huoneen seinällä
pienen seinähyllyn alla.






 Vaahtokarkin värisellä seinällä samaa sävyä oleva nauha.



Ja yksi nauha makuuhuoneessamme, pinnasängyn vieressä.
Meillä tuo pinnasänky tosin taitaa olla pelkkää rekvisiittaa,
kun tytär suostuu nukkumaan vain äidin ja isin keskellä!

Virkatut perhoset

 Etsin kauan virkatun perhosen ohjetta, 
lopulta löysin saksalaisen ohjeen!
No mutta, en todellakaan osaa saksaa,
mutta niin vain sain tehtyä. :)


                                

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Vaunupeitto vauvalle

Virkkasin Novitan Miami langasta 
talvisen vaunupeitteen tyttärelleni. 
Palavirkkaus on siitä mukavaa että sitä
voi tehdä pala kerrallaan ja kuljettaa mukana.
Ohje löytyi kirjasta:
200 virkattua ruutua (Jan Eaton)

Hempeilyä

 Matkustimme perheen kanssa parin viime
viikon aikana lähes tuhat kilsaa autolla.
Mies ajoi ja minä istuin vauvan kanssa takapenkillä.
Jos vauva oli hereillä heilui kädessäni helistin,
ja kun vauva nukkui
 oli aikaa heilutella virkkuukoukkua.
 Automatkakäsityön on oltava helppo. 
Ja käsien on oltava liikkeessä,
muuten en malta istua pitkiä matkoja :)
Niinpä syntyi hempeitä sydämiä.

Trikookuteiden virkkausta



Viime kesäkuussa innostuin virkkaamaan trikookudetta. 
Päätin tehdä maton vauvan huoneeseen ja olin päättänyt saada 
sen valmiiksi ennenkuin vauva syntyy. Vauvan laskettuun aikaan
oli kaksi päivää. Päätin että kesken en jätä,
vasta sitten vauva voi syntyä kun matto on huoneessa! 
Niinpä tein sen valmiiksi päivässä ja vauva syntyi
seuraavana aamuna -päivää ennen laskettua aikaa!
(Maton koko 120cm halkaisijaltaan)



Pieni vessan maton, 67cm halkaisijaltaan.


Sitten vauvan leluille koreja.


 Osa menossa myyjäisiin.



tiistai 4. joulukuuta 2012

Tervetuloa!

Valmistuin artesaaniksi vuonna 1995 jonka jälkeen olin töissä alalla muutamia vuosia, kunnes siirryin aivan toisenlaisiin työtehtäviin. Käsityöt ovat kuitenkin pysyneet harrastuksenani ja teen niitä säännöllisesti.

Tällä hetkellä olen kotiäitinä. Pienen neidin kauneusunien aikana olen luonut yhtä jos toista tyttärelleni, sukulaisille ja ystäville, mutta välillä teen myös tilaustöitä.

 Prinsessajuttu on siis päiväkirja kättentöistä, ompeluksista, virkkauksista ja kaikenlaisista näpertelyistä!